Swedish Cup 2023

Kaikki tulokset löytyy täältä

 

Lisää kisoista leppä.fi, SAL

 

 

Perjantai 6.1.2023

 

Viimeiseen ja kolmanteen kilpailupäivään lähdettiin hyvistä tunnelmista hyvin nukutun yön jälkeen. Ampumakeskukseen päätettiin siirtyä hyvissä ajoin että edellisen päivän pieni kiireen tunne ei toistuisi. Alkuverryttelyjen ja pitojen jälkeen Minea ja Helmi suunnistivat ampumapaikoilleen odottamaan valmistautumis- ja koelaukausajan alkua. Minean koelaukaukset menivät omien sanojensa mukaan ihan hyvin ja kilpailukin alkoi hyvällä tasolla. Puolivälissä ote kuitenkin pääsi herpaantumaan ja tauluun pääsi hiipimään laitakymppejä ja hyviä ysejä, kunnes muutaman huonon ysin jälkeen valmentaja teki kylmän ratkaisun ja pyysi juryn jäseneltä lupaa puhua valmennettavan kanssa. Juryn jäsen aisti Minean turhautumisen ja epäili että haluaakohan ampuja puhua valmentajan kanssa. Keskusteluyhteys saatiin kuitenkin lopulta auki ja muutaman kyyneleen kautta tilanne päättyi nauruun ja Minea pääsi palaamaan omalle paikalleen. Keskustelu teki hyvää sillä Minea ampui viimeiset kahdeksan laukausta 3.4 pistettä päälle kympin vauhdin. Lopputulokseksi Minea taisteli tuloksen 616.7 joka oikeutti 22. sijaan.

Helmi aloitti koelaukaukset todella rauhallisesti ja päätti lopulta että kymmenen laukausta on riittävästi kilpailuun valmistautumiseen. Siinä Helmi oli oikeassa kolme ensimmäistä sarjaa oli jäätävän kovaa työskentelyä Helmiltä, kaiken osuessa kohdalleen luettiin kolmen ensimmäisen sarjan tuloksiksi 103.9, 103.1 ja 103.1. Neljännen sarjan kohdalla alkoi paineet jo hieman kasvaa ja muutaman ysin jälkeen sarjan lopputulokseksi kirjattiin 101.3. Kahdessa viimeisessä sarjassa jännitys kävi jo niin kovaksi että muutamien heikompien laukausten jälkeen Helmi huomasi että oli ampunut koko tähänastisen kisan ilman yhtään taukoa. Tauon jälkeen vire löytyi uudestaan ja viimeiset sarjat kirjattiin jännityksestä huolimatta luvuin 99.3 ja 99.8. Todella hyvän kilpailun ensimmäisen puoliskon ansiosta Helmin tulos oli todella hyvä 610.5 joka oli 34. sijan arvoinen. Tulos oli niin hyvä että Helmin aikaisempi ennätys parani peräti 8.2 pistettä.

Kilpailupaikalta liuettiin heti kun tavarat oli saatu pakattua ja piipahdettiin vielä hakemaan viimeisen illan ruokatarvikkeet ja sitten takaisin majoitukseen. Ruokamestari valmisti erittäin maukkaita pihvejä kastikkeena kermainen pihvimestarin erikoinen ja lisukkeina keitettyjä perunoita ja salaattia. Syömisen jälkeen valmisteltiin saunan lämmitys ja käytiin katsomassa tyttöjen finaalia. Minea kokkasi vielä saunomisen ohessa iltapalaksi pannukakkua jota nautittiin rennossa tunnelmassa ja naurun remakassa.

Lauantai aamuna suoritetaan loppusiivous ja lähdetään kohti Tukholmaa.

 

JT

6.1.2023

Torstai 5.1.2023

 

Torstai päivä saatiin aloittaa rauhallisissa tunnelmissa koska Minean ja Helmin erä alkaisi vasta kahden aikaan paikallista aikaa. Tytöt nukkuivatkin kunnon yöunet ja "aamupalan" jälkeen suunnattiin ampumakeskukseen valmistautumaan päivän suoritukseen. Tunnelma oli yllättävänkin rauhallinen eikä ampujista ollut havaittavissa minkäänlaisia hermostumisen merkkejä.

Kevyen alkuvenyttelyn ja pitojen jälkeen tytöt olivat valmiita siirtymään ampumapaikoilleen. Kilpailu meni kohtalaisen hyvin vaikka tulokset eivät aivan eiliselle tasolle riittäneetkään. Minea omien sanojensa mukaan hieman varmisteli ettei eilisen onnistumisen jälkeen tulisi epäonnistumista. Minean tulos oli lopulta 618.4 joka oikeutti tyttöjen sarjan 19 sijaan. Helmin suoritus alkoi hyvällä tasolla ja kaikki näytti muutenkin hyvältä, puolessa välissä kuitenkin keskittyminen hieman herpaantui ja viimeinen puolikas oli selvästi haastavampi. Helmi suoriutui kuitenkin haasteista huolimatta hyvin ja lopputulos 597.2 ei lopulta jäänyt eilisen tuloksesta kuin muutaman pisteen ja lähes seitsemänkymmenen ampujan joukossa se oikeutti lopulta 48. sijaan.

Tytöt olivat suorituksiinsa ihan tyytyväisiä(niin kuin pitääkin) ja majapaikkaan lähdettiin hyvillä mielin laittamaan ruokaa. Ruokailun jälkeen suunniteltiin loppuillan tekemistä ja päätettiinkin että Heikki lämmittää saunan ja muu porukka(Helmi, Minea ja Janne) lähtee katsomaan tyttöjen sarjan finaalia jonka jälkeen haettiin kaupasta iltapalatarvikkeet ja suunnattin takaisin majoitukseen. Lähellä olevan majoituksen ehdottomia hyviä puolia on se että ampumakeskuksen, kaupan ja majapaikan väliä voi kulkea nopeasti ja vaivattomasti niin halutessaan.

Tytöt kehuivat saunaa ja avannossakin tuli kuulemma käytyä. Iltapalaksi valmistettiin pitsaa jota oli riittävästi ja se oli maukasta. Iltapalalla suunniteltiin kolmannen ja viimeisen kilpailupäivän aikatauluja ja purettiin päivän tapahtumia ja muita suomalaissuorituksia. Viimeiseen kilpailupäivään lähdetään hyvistä fiiliksistä vaikka reissu on ollut ajoittain yllättävänkin raskas ja väsyttävä, etenkin tukijoukoille.

JT

5.1.2023

Keskiviikko 4.1.2023

 

Aamu alkoi unisissa tunnelmissa vaikka yö tulikin nukuttua paljon paremmin kuin edellinen yö laivalla. Rauhallisen aamupalan jälkeen siivottiin yönaikana satanut lumikerros pois auton päältä ja siirryttiin melkein Sävsjön keskustassa sijaitsevaan ampumakeskukseen.

Alkuvalmisteluiden jälkeen tehtiin vielä lopulliset tarkistukset nappien varusteiden "laillisuuteen" ja varmistettiin että aamupala ei ollut liian tukeva. Päivän toisessa erässä Minea Terkola ja Helmi Pietinalho pääsivät aloittamaan kolmipäiväisten kilpailuiden ensimmäisen suorituksensa, jännitys ja hermostuneisuus oli paikoin miltei käsin kosketeltavissa.

Molempien tyttöjen ammunta sujui jännityksestä huolimatta oikein hyvin ja suoritukset olivat tasaisia. Minea pääsi hermostuneen alun jälkeen todella kovaan vireeseen ja kahden peräti 105 pisteen arvoisen sarjan ansiosta lopputuloksena oli oma ennätys, uusi seuraennätys ja finaalipaikka päivän viidenneksi parhaalla tyttöjunioreiden tuloksella 624.9. Helmin kilpailuun valmistautuminen ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla pienen sairastelun vaivatessa kisoja edeltävien viikkojen harjoittelua, mutta siitä huolimatta hän pystyi tekemään hyvän ja tasaisen suorituksen joka oikeutti 46. sijaan tuloksen ollessa 601.8.

 

Alkukilpailun jälkeen suunnistettiin kaupan kautta takaisin majoitukseen syömään ja lepäämään iltapäivän finaalia varten. Ampumakeskukseen päätettiin lähteä hyvissä ajoin jotta ehditään selvittää vielä hieman epäselviksi jääneen finaaliradan sijainti, ilmoittautumispaikka ja aika. Finaalin lähestyessä alkoi jännitys hiipiä mukaan valmistautumiseen, tosin tällä kertaa se taisi koskea vain osaa huoltojoukoista Minean säilyttäessä rauhallisuutensa täydellisesti.

Finaaliampujien marssiessa jonossa suorituspaikoilleen kohosi jännitys kannustusjoukoissa jo lähes häiritsevälle tasolle. Nopea vilkaisu älykelloon varmisti huomion, pulssi oli noussut hetkessä 120 lyöntiin minuutissa. Minea kuitenkin pysyi edelleen rauhallisena vaikka ensimmäisen kansainvälisen kilpailun finaalipaikka kovatasoisessa kisassa on todella kova saavutus. Ensimmäiset kilpasarjat onnistuivat hyvin ja ensimmäisen kierroksen jälkeen Minea oli jopa finaalin johdossa. Taso pysyi Minealla loppuun asti hyvänä eikä huonoja laukauksia tullut finaalissa ollenkaan. Finaalin edetessä kävi kuitenkin selväksi että kokemus on valttia ja näin ollen muutamat kokeneemmat finaalikävijät menivät lopulta ohi vain koska suoritukset ovat tällä tasolla huippuluokkaa. Minea selvisi kuitenkin ensimmäisestä kansainvälisen kilpailun finaalistaan hyvin arvosanoin ja koko finaalin suoritus oli ennen kaikkea tasainen ja onnistunut. Minea sijoittui lopulta kuudenneksi tuloksella 204.9.

Suorituksen jälkeen onniteluja sateli ajoittain jopa hämmentävän paljon ja kannustusjoukkojen pulssi laski jo lähelle normaalia. Tavarat pakattin nopeasti pakettiin toista kilpailupäivää varten ja suunnattiin majoitukseen, jossa huikean päivän kunniaksi syötiin Minean tekemää pannukakkua. Päivän tapahtumat saatiin purettua syömisen ohessa ja loppuilta vietettiinkin kevyen keskustelun, naureskelun ja seuraavan päivän aikatauluja miettiessä.

 

JT

4.1.2023

Tiistai 3.1.2023

 

Kello oli 6.30 tiistai aamuna kun saavuimme Tukholman satamaan ja matka kohti Sävsjötä pääsi toden teolla alkamaan. Matkaa oli edessä noin 350km ja aikaa matkaan kuluisi hieman alle neljä tuntia muutaman täydennys/tyhjennys pysähdyksen kanssa. Sävsjön uudistuneessa ampumakeskuksessa suoritimme ase- ja varustetarkastuksen jonka jälkeen Minea ja Helmi suuntasivat ampumalinjalle hakemaan tuntumaa harjoituspäivän rataolosuhteisiin. Rata olikin nopeasti täynnä harjoittelijoita ja 47 paikkaisella kivääriradalle ei tyhjiä paikkoja juuri ollut. Pistoolirata sijaitsee toisella puolella hallia ja ampumapaikkoja siellä on 45.

Harjoitusosuus meni molemmilla tytöillä hyvin, vaikka edellisen yön laivamatkalla ei juuri nukuttua saanutkaan. Harjoitusten jälkeen lähdimme etsimään varattua majapaikkaa joka sijaisee vain 13km päässä ampumakeskuksesta. Majapaikka oli kaiken kaikkiaan mukava yllätys ja jääkaapin täydentämisen ja pienen lämmittämisen jälkeen oikeinkin kodikas ja viihtyisä.

Keskiviikkoaamuna tytöt ampuvat toisessa erässä joka alkaa klo10.10 paikallista aikaa eli 11.10 Suomen aikaa.

 

JT

3.1.2023